”Pitää miettiä, mitä tutkinnollaan haluaa tehdä”

Aarresaari-verkoston uusimman tohtoriuraseurannan tulokset julkistettiin 1.6.2016 Helsingissä. Julkistustilaisuuden päättäneessä paneelikeskustelussa ääneen pääsivät 2010-luvulla väitelleet tohtorit. ”Jokaisella pitäisi olla uralleen A-, B- ja C-vaihtoehdot. On tärkeää miettiä, mitä tutkinnollaan haluaa tehdä”, keskustelijat korostivat.

julkistustilaisuus
Julkistustilaisuus keräsi salin täyteen Helsingin yliopiston Metsätalossa.

Aarresaaren tohtoriuraseurannan mukaan joka neljäs tohtorin tutkinnon suorittaneista työllistyy yritykseen. Eniten yrityksiin työllistytään tekniikan ja farmasian aloilta, joista valmistuneista 45 prosenttia löytää töitä yrityksistä tai ryhtyy itse yrittäjäksi. Tohtoreiden suurin työllistäjä on edelleen yliopisto, jonne työllistyy 39 prosenttia valmistuneista.

Viime vuosina tohtoreita ja yrityksiä on pyritty tuomaan yhteen erilaisin yhteistyöhankkein. Konkreettisia ja menestyksekkäitä avauksia ovat olleet mm. sosiaalisessa mediassa aktivoitunut Tohtoriverkosto, bioalan asiantuntijapalveluita tarjoava Bionautit, Tohtoreita yrityksiin -hanke, PostDocs in Companies -hanke sekä Tekesin rahoittamat hankkeet.

Myös paneeliin osallistuneet korostivat yhteistyön, verkostojen ja vertaistuen tärkeyttä. Kontaktien kerryttämisessä esimerkiksi väitöskirjan ohjaaja voi auttaa alkuun. Myös uraohjausta- ja suunnittelua tarvitaan, heti opintojen alusta lähtien.

Panelistit pitivät tärkeänä, että omasta osaamisesta ja tutkimuksesta osaa kertoa myös akateemisen maailman ulkopuolelle. Tohtorin työ on tutkimus- selvitys- ja asiantuntijatyötä – eli tiedon välittämistä.

”Liikaa korostetaan, että akateeminen ura olisi jotenkin erilainen – se on samanlaista työelämää ja työnhakua kuin kaikki muukin”.

LATUA-hankkeen ja Aarresaari-verkoston yhteistyössä järjestämässä tilaisuudessa esiteltiin Juha Sainion (TY) ja Eric Carverin (HY) kirjoittaman ”Tavoitteidensa mukaisella työuralla” -raportin tuloksia ja kuultiin kommenttipuheenvuorot Helsingin yliopiston, Opetus- ja kulttuuriministeriön, Koneen Säätion, Tieteentekijöiden liiton ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) edustajilta.

Paneelikeskusteluun osallistuivat Kirsi-Maria Hytönen ( Jyväskylän yliopisto), Jussi Sane (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL), Markus Talvio (Koulutus ja työnohjaus Talvio Oy) ja Iina Vaajamo (Outotec Finland Oy). Keskustelua käytiin vilkkaasti myös sosiaalisessa mediassa tunnuksilla #uraseurannat ja #aarresaariverkosto. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta.

Tutustu tohtoriuraseurannan tuloksiin

Aarresaari-verkoston viimeisin tohtoriuraseuranta kerättiin syksyllä 2015 vuosina 2012–2013 väitelleiltä. Kyselyyn vastasi 1604 tohtoria eli 48 % tohtorin tutkinnon suorittaneista. Mukana oli 12 yliopistoa. Tohtoriuraseurannan tulosraportti ja muut materiaalit Aarresaari.net-sivustolla.

TEKSTI JA KUVA: Jenni Iivonen