Vuonna 2012 YAMK-tutkinnoista valmistuneille suunnattu uraseurantakysely

AMKista uralle – uraseurantatiedot käyttöön hanke toteuttaa 20.11.2019–16.12.2019 uraseurantakyselyn vuonna 2012 YAMK-tutkinnoista valmistuneille.

Kysely on suunniteltu siten, että se tuo tietoa erityisesti YAMK-tutkinnon roolista ja merkityksestä valmistuneiden työurilla. Se antaa ammattikorkeakouluille ja muille uratiedon hyödyntäjille relevanttia ja ajantasaista tietoa YAMK-opintojen vahvuuksista ja erityisyydestä suhteessa sekä AMK-tutkintoihin että yliopistojen maisteritutkintoihin. Uraseurantakyselyjen tuloksia käytetään koulutuksen kehittämisessä ja opintojen ohjauksessa. Niihin pohjautuvaa tietoa tarjotaan hakuvaiheessa oleville, opiskelijoille ja valmistuneille omien opintojen ja uran suunnitteluun.

Uraseurantakysely toteutetaan sähköpostikyselynä, suomeksi ja englanniksi. Se lähetetään HAMKista, Haaga-Heliasta, Laureasta, Oamkista, TAMKista ja Turku AMKista valmistuneille.

Tämä kustomoitu kysely lähetetään vastaajaryhmälle, joka ei kuulu varsinaisen OKM:n edellyttämän uraseurantakyselyn piiriin (ensimmäinen valtakunnallinen kysely tehtiin vuonna 2013 valmistuneille). Kyselyn avulla testataan sitä, tuleeko valtakunnallista uraseurantakyselyä muokata YAMK-tutkinnon näkökulmasta, vai olisiko YAMKista valmistuneille jopa suotavaa tehdä oma kyselylomake AMK-tutkinnon suorittaneiden kyselyn rinnalle. Kyselyn pohjalta rakennetaan myös toimintamalli, jonka avulla levitetään tietoa YAMK-valmistuneiden työurista. Toimintamallia kehitetään yhdessä eri sidosryhmien kanssa.

Lisätietoja AMKista uralle – uraseurantatiedot käyttöön ESR-hanke