Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet ovat tyytyväisiä tutkintoonsa ja työuraansa, selviää valtakunnallisesta ura-seurantakyselystä.

Ammattikorkeakoulututkinnon viisi vuotta sitten suorittaneet ovat tyytyväisiä suorittamaansa tutkintoon (83 %) ja tähänastiseen työuraansa (87 %). Tyytyväisyys tutkintoon on vahvassa yhteydessä siihen, miten hyvin vastaaja pystyy hyödyntämään ammattikorkeakoulussa hankkimaansa osaamista nykyisessä työssään ja miten työ vastaa vaativuustasoltaan koulutusta. Uraseurantakyselyyn vastasi yhteensä 8 870 vuonna 2015 valmistunutta henkilöä ympäri Suomea. 

Uraseurantakyselyn vastausten mukaan ammattikorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin. 73 prosentilla kyselyyn vastanneista on viisi vuotta valmistumisen jälkeen vakituinen kokopäivätyö ja 9 prosentilla määräaikainen kokopäivätyö. Koronapandemia ei näkynyt marraskuussa kyselyyn vastanneiden työllisyysluvuissa, sillä vain 2 prosenttia vastanneista oli työttömiä työnhakijoita.

Valmistuneen ensimmäinen työpaikka sijaitsee useimmiten opiskelupaikkakunnalla, vaikka alakohtaista vaihtelua onkin. Ammattikorkeakouluilla onkin suuri vaikutus sijaintimaakuntansa ammattitaitoisen työvoiman ja yrittäjien kouluttajana. 

Syksyllä 2020 toteutetussa uraseurantakyselyssä tarkasteltiin aiempaa yksityiskohtaisemmin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vaikutusta vastaajan työuraan. Vastaajat kokivat, että he pystyivät hyödyntämään työelämässä saamaansa osaamista hyvin opinnoissaan (88 %). Tutkinnon suorittaminen lisäsi heidän ammatillista itseluottamustaan (87 %) sekä paransi heidän asemaansa työmarkkinoilla (79 %). Ammatillisen osaamisen ja itseluottamuksen kasvu on omiaan edistämään työuraa.

Ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet kokevat alemman amk-tutkinnon suorittaneita harvemmin, että työnantajat arvostavat heidän tutkintoaan. Tutkinnon arvostus työnantajien keskuudessa vaihtelee kuitenkin suuresti koulutusaloittain. Sosiaali- ja terveysalalta valmistuneet amk-tutkinnon suorittaneet kertoivat suurimmasta arvostuksesta, kulttuurialalla arvostus 

koettiin vähäisempänä. Uraseurantakyselyjen mukaan YAMK-tutkinnon arvostus on työnantajien silmissä kasvanut kahdessa vuodessa.

Ammattikorkeakoulujen kolmas valtakunnallinen uraseurantakysely AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneille päättyi marraskuussa 2020. Kysely lähetetään vuosittain noin 26 000 ammattikorkeakouluista valmistuneelle. Kysely tuottaa uutta tietoa ammattikorkeakoulusta valmistuneista ja heidän työuristaan. Ajantasaista tietoa voivat hyödyntää korkeakoulut ja sidosryhmät.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama AMKista uralle – uraseurantatiedot käyttöön -hanke vahvistaa ja kehittää ammattikorkeakoulujen uraseurantatiedon keräämistä. Lisäksi hankkeella edesautetaan tiedon jakamista henkilöstölle, opiskelijoille ja ulkoisille sidosryhmille.

Hankkeen toteuttavat Turun ammattikorkeakoulu, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Hämeen ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Lisätietoja:

Satu Helmi, projektipäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu, p.050 5985563, satu.helmi@turkuamk.fi, www.uraseurannat.fi

Uraseurantakyselyn tuloksia:

Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen

Töissä.fi: www.töissä.fi